Rakas
Pitkäkari!
Pitkänkarin mökkialue on syntynyt ja laajeni maan kohoamisen myötä.
Pitkäkari on maakunnallisesti merkittävää maisema-aluetta. Alueeseen liittyy kaksi valtakunnallisesti merkittävää historiallista rakennettua kulttuuriympäristöä.
Saaristo, joka liittyy alueeseen, on luontoarvoiltaan merkittävä.
Ensimmäiset Pitkänkarin mökit on rakennettu 1930-1940 luvulla. Suurin osa Pitkänkarin rakennuskannasta on peräisin 1940-luvun jälkeiseltä ajalta, kun alue oli maannousun takia kuivunut ja Raahen kaupunki aloitti alueen vuokraamisen kesähuvilakäyttöön.
1950 - 1960 luvulla raahelaisten elämä oli vielä niukkaa ja hyvin monen mökin rakennus valmistui sitä mukaa kun oli vara hankkia rakennustarvikkeita. Tavallista oli, että käytettiin purkulautoja ja purkutiiliä, mitä nyt kukin onnistui "mökkiprojektiinsa" saamaan.
Useissa kaupungeissa on alueita rintamamiestaloille, mutta myöhemmän 50-luvun teollistumisen myötä syntyneitä laaja-alaisia lomanviettopaikkoja on harvassa.
"Maiseman arvot muodostuvat tarkastelualueen tärkeistä ominaispiirteistä. Alueen erityisyyksiä ovat meren läheisyys sekä siihen liittyvät hienot näkymät, maankohoamisrannat niittyineen sekä pari rehevää lehtomaista metsäosuutta...
Alueen pienet vanhat mökit Iiläisenkujan ja Pitkäkarintien varsilta luovat myös osaltaan omaperäistä historiallista tunnelmaa"
Pitkäkari-Pikkulahti Ympäristöselvitys 2018, FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy, sivu 32.
Pitkänkarin mökkien ja huviloiden synty liittyy sodan jälkeiseen jälleenrakennuskauteen, yleiseen vaurastumiseen ja kaupunkilaisten tarpeeseen saada omaa tilaa.
Pitkäkari mökkeineen on elävää Raahen historiaa.
"Varsinainen mökkikausi alkoi juhannuksen tienoilla, jolloin suurin osa mökkiläisistä muutti mökille asumaan. Elokuussa, ennen koulujen alkua mökkikausi loppui ja mökkiläiset muuttivat kaupunkiin. Jokelan Joukokin muisteli, kuinka he aina kärryillä kuskasivat muuttokuorman kaupungista mökille ja sitten elokuussa ennen koulun alkua takaisin kaupunkiin... Syksyisin kävimme aina lauantaina saunomassa mökillä, niin kauan kuin saunavettä riitti. Muistoissani on se tunnelmallinen, hämyinen ja lämmin sauna, kun myrskylyhty vain valaisi saunan ikkunassa." (Hannu Pokela)
Pienet lähekkäin olevat mökit ja lasten yhteiset leikit synnyttivät alueelle yhteisöllisyyttä.
"Päivän askareet aloitettiin yleensä hakemalla ensin kaverit kasaan, joiden kanssa pohdittiin mitäpä alettaisiin tekemään. Vaihtoehtoina oli uinti, veneily, nikkarointi, Pitkäkarin metsässä samoilua, urheilua tai kotiaskareet." (Hannu Pokela)
"Juhannuksen lähestyessä, odotin rauhattomana, milloin naapurimökin pihaan ilmestyy keltainen kupla volkkari. Karkkolat tulivat kesän viettoon Tervolasta ja heidän Esa pojan kanssa oli jännää päästä telttaan yöpymään, joka pystytettiin heidän pihalle. Vuonna 1960 kesäkuussa tapahtui Bodom järven teltta surmat, jota uutisoitiin pitkät ajat radiossa. Vanhempamme kysyivät, että pelottaako teitä mennä telttaan nukkumaan? No kun rohkeita olimme, niin illalla kömmimme telttaan yöpymään. Uni ei tahtonut tulla, joten meillä alkoi mielikuvitus laukata. Luontoäänistä sekä telttaan heijastuvista puiden oksien varjoista alkoi tulla pelon sekaista tunnetta. Niinpä lopulta Esan kanssa juostiin kumpikin omalle mökille kiireen vilkkaa nukkumaan ja siihen loppui meidän telttailut." (Hannu Pokela)
Pitkässäkarissa on kymmeniä mökkejä. Mökeissä käy niiden omistajien lisäksi lukuisia kesävieraita, sukulaisia Ruotsista, ystäviä Yhdysvalloista, Saksasta. Vieraiden kanssa käydään ravintolassa, Pekanpäivillä, Museossa, ostetaan bensaa ja tarvikkeita...
Mökkien käyttäjät tuovat kesäisin kymmeniätuhansia euroja Raahen liikkeisiin ja tapahtumiin!
Raahen rannat valittiin yleisöäänestyksessä 2016 maakunnan parhaaksi retkeilykohteeksi.
Pitkäkarissa on paljon polkuja ja puhdas ilma ulkoilijoille.
Raahe kuuluu Perämeren alueeseen, jossa maa kohoaa Maanmittauslaitoksen mukaan 9.5mm vuodessa vielä pitkään. Maan kohoaminen on mitattu ja todettu ilmiö. Se ohittaa suuruudessaan selvästi ilmastonmuutoksen aiheuttaman ennustetun meriveden pinnan nousun ainakin seuraavan sadan vuoden ajan.
Pitkäkari on noussut merestä. Ranta loittonee ja uiminen muuttuu mahdottomaksi. Me pitkäkarilaiset hyväksymme sen ja olemme siihen sopeutuneet.
Mutta siihen me emme sopeudu, että Pitkäkarin mökit ja perheidemme muistot pannaan matalaksi kyseenalaisesti perusteltujen "uhkakuvien" takia!
As a Dutch person coming from a densely populated area, the Finnish mökki culture was completely new to discover. Last summer my girlfriend and me with our two dogs went by car from the Netherlands through Denmark and Sweden to Finland and spent 4 weeks at the mökki of her grandparents in Raahe.
It was the best summer of my life.
I have gotten to know my girlfriend and my new family in a way I hadn’t before and it was wonderful to get a taste of this finnish culture. for example, I realized that the feeling of putting the löyly for the first time on the kiuas is so much more satisfying if you had to make the fire yourself. Our lives in Amsterdam are very busy; every day we meet many people, there are many obligations, interactions… during our time at the mökki, we could reflect, we lost track of time, which day it was, life was very simple; food, walking, sports , sauna. This phenomenon that to me as an outsider seems extremely valuable.
I hope that you’ll cherish it and let my girlfriend’s grandparents keep their mökki (that they built themselves) and pass it on.
- Duleen van Gunsteren, 8.1.2024
PITKÄKARI- TYÖRYHMÄ
PUHELIN: 044 3372700
E-MAIL: pitkakari2024@gmail.com